Tarina

Kaikki alkoi siitä, kun Atlantiksen yliopiston mahdollisen historiankirjoituksen tohtori, Fiktio Fakta saapui eräänä päivänä Maestro Markuksen oven taa koputtelemaan. Hän oli lähtenyt maailmalle selvittämään Suurta Tietoteostaan varten, että mistä se musiikki on oikein syntynyt. Koska moinen on aika kimurantti asia kenelle tahansa - varsinkin yhtäkkiä selvittää - ratkaisuksi keksittiin, että Fiktio lähtee mukaan Maestron kiertueelle. Työharjoittelu ja tiedon keruu näyttää sujuvan, tosin vähän vaihtelevin tuloksin.

Useiden esitysten, Maestro Markuksen erityisen pitkän pinnan ja avuliaiden lasten myötä musiikin mahdolliset syntysyyt alkaa lopulta Fiktiollekin vähitellen valjeta. Mahdollisesti ainakin.

Suuri Tietoteos saa seuraavanlaisia muistiinmerkintöjä - lumihiutalemainen hiljaisuus on ehkä kaiken musiikin taustalla - ja se on totta kuin potta. Ja liekö linnunlaulu ollut mallina kehtolaulujen hyräilylle ja huiluntekijöille? Ja mitä ilmeisimmin hyviä monia soittimia on kuljetettu kamelien selässä tänne Eurooppaan, ja kielten ja säkkipillien alkuperäiset rakennusainekset saavat ainakin yhden herkkävatsaisen tohtorin yökkäilemään.

Mutta mutta, matka jatkuu, ja keikka kerrallaan näyttää Fiktio saavan uutta ainesta tietoteoksensa kirjaimen M:n kohdalle.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti